PÄÄKAUPUNKISEUDULLE ON LAADITTAVA VIHERALUEKAAVA

Viime viikon Helsingin sanomissa (14.04.08) oli artikkeli pääkaupunkiseudun hienoista retkikohteista. Useimmat kohteet sijaitsevat kuitenkin yli puolen tunnin bussi- tai junamatkan päässä. Nuuksiossa tai Sipoonkorvessa ei ole tarkoituskaan ulkoilla päivittäin. Jotta tavoittaisimme luonnonrauhan vaivattomasti, meillä on oltava koko pääkaupunkiseudun kattava viheralueverkosto. Kunnianhimoiset maankäytön tavoitteet nostaa pääkaupunkiseudun neljän kaupungin asuntotuotanto lähes 10.000 uuteen asuntoon vuodessa on selkeä uhka viheralueillemme.

Turvataksemme asukkaille ja kaupunkiluonnolle tärkeät viheralueet – metsäiset alueet, arvokkaat kalliot, rakentamattomat rannat, arvokkaat kulttuuribiotoopit – Helsingin, Espoon, Kauniaisen ja Vantaan tulisi laatia yhteinen viheraluekaava. Kaavan tavoitteena on turvata koko pääkaupunkiseudun kattava viherverkosto, jossa toteutetaan ”viheralueiden minimipinta-alaa kaupunginosittain” periaatetta. Kaikilla kaupunkilaisilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus lähiluontoon, asuinpaikkaa katsomatta.

Ajatus ei ole uusi. Luonnonsuojelujärjestöt esittivät jo seitsemän vuotta sitten, ennen Helsingin yleiskaava 2002 hyväksymistä, että pääkaupunkiseudulle tulisi laatia yhteinen viheraluekaava.

Pääkaupunkiseudun yhteinen viheraluekaava toteuttaisiin maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen 47§:n kuntien yhteisen yleiskaavan hengessä. Kaavoituksen tulisi perustua asiantunteviin luontokartoituksiin. Tiedon keruussa yhteistyö luontojärjestöjen, luontoharrastajien ja paikallisasukkaiden kanssa on tärkeää. Olemassa oleva luontotieto tulisi kerätä yhteiseen tietokantaan, joka olisi sekä suunnittelijoiden että viheralueiden käyttäjien hyödynnettävissä.

Viheraluekaavan yhtenä tärkeänä tavoitteena on laajojen, yhtenäisten metsäisten alueiden ja näiden välisten yhteyksien säilyttäminen. Lisäksi kaavalla turvattaisiin muut arvokkaat, luontaisenkaltaiset elinympäristöt. Kaavassa pitäisi käyttää riittävän tarkkoja kaavamääräyksiä, jotka osittain myös ohjaisivat alueiden hoitoa ja yleistä käyttöä. Luonnonsuojelualueet ja muut kaupunkiluonnon monimuotoisuuskeitaat olisivat mukana viheraluekaavassa.

Tiivis kaupunkirakenne ja toimiva joukkoliikenne ovat periaatteita, jotka ohjaavat tämän päivän ekologista kaupunkisuunnittelua. Ilmastonmuutostalkoot tuntuvat välillä polkevan alleen luontoympäristöön ja monimuotoisuuteen liitettäviä arvoja. Näiden ei kuitenkaan tulisi olla toisiaan poissulkevia vaan täydentäviä.

Toimiva yhteiskuntarakenne pitää sisällään viheralueverkoston, joka
- tarjoaa mielenrauhaa ja virkistäytymistä kaupunkilaisille
- tarjoaa palan aitoa luontoelämystä kaupunkilaisille
- turvaa paikallista ja alueellista monimuotoisuutta
- tarjoaa elinympäristön monille urbaanissa ympäristössä pärjääville eläinlajeille
- hillitsee biomassallaan kaupungin lämpötilavaihteluja
- suodattaa kaupungin pölyjä ja pienhiukkasialuo ainutlaatuisen pääkaupunkirakenteen verrattuna muihin eurooppalaisiin metropoleihin