lauantaina, toukokuuta 21, 2011

Kivinokka ja Östersundom maakuntakaavassa


Osallistuin tänään Kivinokan juhliin. Minua pyydettiin yllättäen vetämään luontoretkeä. Mukava retki, osallistujia yli 20, aurinko helli ja Kivinokan metsä hämmästytti jälleen kerran. Alue on mukana Helsingin kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa.

Kivinokan tulevaisuus on helsinkiläisten päättäjien käsissä, jos nyt lausunnolla oleva Uudenmaan maakuntakaavaluonnoksen aluevaraus "taajamatoimintojen alue" menee läpi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maakuntakaavassa ei osoiteta alueella olevan maakunnallisia virkistys- tai luonnonsuojeluarvoja. Kivinokka jäi edellisessä yleiskaavassa selvitysalueeksi. Tänä vuonna käynnistetään Kivinokan kaavoitus. Alue kuuluu Helsinki -puistoon, mutta tulevaisuudessa se toivon mukaan on osa Helsingin kansallista kaupunkipuistoa. Kansallisesta kaupunkipuistosta on tehty vuosien varrella useampia kunnallisaloitteita. Pääkaupunkimme tarvitsee oman kansallisen kaupunkipuistonsa, joka antaisi arvokkaille luonto-, virkistys- ja kulttuurialueille vahvan suojelustatuksen ja suojelisi nakertavilta rakennushankkeilta.

Kolmen kunnan yhteinen Östersundomin yleiskaavaluonnos on lausuntokierroksella. Maakuntakaavaluonnoksessa myös Österusundomin suunnittelualue on merkitty kokonaisuudessaan taajamatoimintojen alueeksi. Maakuntakaavaluonnoksessa ei ole huomioitu alueen arvokkaita luontokohteita tai ekologisia yhteyksiä. Luontojärjestöt ovat valmistelleet vaihtoehtoisen Österusndomin varjokaavan kaavaselosteineen. Kannattaa tutustua ja miettiä miten ekotehokasta kaupunkirakentamista voidaan toteuttaa siten, että n samalla säilytetään alueen luontoarvot ja riittävät virkistysalueet.

Linkkejä:

Tunnisteet: , , , ,